tiistai 12. marraskuuta 2013

Työpaikkoja pienyrityksistä?

Viikko sitten maanantaina eli 4.11. osallistuimme Työharjoittelu-Portti työelämään -hankkeen järjestämään verkostoseminaariin sekä Tutustu, tutki ja tartu-minimessuille. Päivä pidettiin Helsingissä kulttuurikeskus Caisassa, jossa olikin mukavan kotoisa juhlasali käytössämme.

Tilaisuuden aloitti Helsingin Yrittäjien järjestöpäällikkö Marju Silanderin pitämä esitys siitä, missä työpaikkoja tulevaisuudessa on. Saimme kuulla, että pienet ja pk-yrityksissä on paljon tarvetta hyvälle työvoimapotentiaalille jatkossakin. Ja jos yrittäjyys kiinnostaa, on monessa yrityksessä uusien yrittäjien tarve vanhojen siirtyessä eläkkeelle.


Marju Silander puhumassa seminaarissa.
 
Kirsi Tuovinen ja Eeva Pöyhönen kertovat oman hankkeen kautta työssäoppimispaikoista.
Päivän aikana muun muassa Kirsi ja Eeva kertoivat omasta hankkeestaan, jossa he ovat välittäneet työssäoppimispaikkoja opiskelijoille. Kuten monissa muissakin hankkeissa, niin paljon saa yhteydenottoja tehdä ja asioita hoitaa, että konkreettisia tuloksia saadaan aikaan. Kuulimme myös työssäoppimisympäristöjen esteettömyydestä sekä konkreettisia esimerkkejä ammattioppilaitoksen matkasta kohti inkluusiota, kun kaikki ei vain täysin vaivatta suju. Ennen messujen alkamista oli vielä työn mukauttamisesta sekä TE-toimistojen palveluista.

Karoliina esittelee hanketta minimessuilla.

Reilu Rekrytointi oli näkyvästi esillä koko päivän. Väri vielä matsasi viereisen pöydän väreihin!
Minimessuilla sai jokainen seminaariin osallistuja kierrellä katselemässä erilaisten hankkeiden tai tahojen esittelyjä. Moni oli jo kuullut Reilusta Rekrytoinnista, mutta muutama uusi kiinnostunutkin eksyi kyselemään enemmän hankkeestamme. Toivottavasti muutama haastekin lähti messujen myötä maailmalle osoitteessa www.reilurekrytointi.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti