keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Palkkaatko taitoa vai jalkapareja?

Invalidiliitto tiedottaa:

Invalidiliitto on käynnistänyt nuorten vammaisten henkilöiden palkkaamiseen tähtäävän Palkkaa taitoa -kampanjan. Kampanjassa viisi osaavaa nuorta etsii itselleen töitä. Kampanjan keskiössä on palkkaataitoa.fi-sivusto.

– Osaavaa, ammattitaitoista työvoimaa ja paljon potentiaalia! Sitä on meissä, vammaisissa nuorissa työnhakijoissa. Invalidiliiton Palkkaa taitoa -kampanja on mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin ja hälventää ennakkoluuloja. On tärkeää edesauttaa vammaisten työllistymistä herättämällä
keskustelua ja kannustamalla myös vammaisia nuoria itseään hakemaan rohkeasti töitä ja tuomaan esiin osaamistaan, pohtii kampanjassa mukana oleva Jenni Nisula.

Palkkaa taitoa -kampanjassa ryhdytään sanoista tekoihin. Kullakin nuorella on oma tarinansa, taustansa, taitonsa, tahtonsa ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Jenni Nisula on Tampereen ammattikorkeakoulussa terveysalan tietohallintaa, digimediaa sekä sähköistä markkinointia opiskeleva nainen, jolla on tietotaitoa myös tilaisuuksien, tapahtumien ja konferenssien organisoinnista sekä toimistotyöstä. Joensuulainen Osku Timonen opiskelee yhteisöpedagogiksi, helsinkiläinen Eeva Airikkala puolestaan sosionomiksi. Merkonomiksi valmistunut helsinkiläinen Antton Puonti taas etsii kaupan alan töitä.

Tamperelainen Matti Volkkila opiskelee liiketaloutta ja hänellä on jo erityisosaamista myynnistä ja markkinoinnista. Matillaon vahva motivaatio päästä tekemään oman alansa töitä ja näyttämään mihin pystyy. Hän kannustaakin työnantajia ottamaan nuoriin rohkeasti yhteyttä ja olemaan ennakkoluulottomia.

– Haastan ennen kaikkea työnantajat palkkaamaan taitoa, joka on ainoastaan paketoitu hiukan erilaiseen kuoreen. Kaikkihan me loppujen lopulta olemme erilaisia, eikö? hymyilee Matti.

– Vammaisen ei lähtökohtaisesti tarvitse olla työkyvytön! Kun oikea työntekijä ja oikea työ kohtaavat, työntekijän mahdollinen vamma on sivuseikka. Toivon, että pääsen näyttämään kykyni ja antamaan panokseni työnantajalle: näin molemmat voittavat, lisää Jenni Nisula.

Kampanjan visuaalinen ilme perustuu viime vuoden Young Lions Finland -kilpailun voittaneeseen ”Talent or Limbs?” -mainokseen. Nuorten työnhakua sekä nuorten ja työnantajien polkujen yhdistymistä voi seurata kampanjan aikana niin verkkosivuilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Tule mukaan ja anna nuorille mahdollisuus!

Lisätietoja:

www.palkkaataitoa.fi
www.facebook.com/palkkaataitoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti