torstai 19. syyskuuta 2013

Larppaus avartaa näkökulmaa ja sopii kaikille vammasta huolimatta

Nörttitytöt blogissa on kerrottu liveroolipelaamisesta eli larppauksesta harrastuksena, joka sopii kaikille, kun esimerkiksi esteettömyys huomioidaan jo peliä rakentaessa. Blogikirjoituksessa kerrotaan larpista, joka suunnattiin erityisesti kehitysvammaisille. Peli pidettiin selkopelinä, jossa juonet ja hahmot tehdään sellaisiksi, jotta jokainen peliin osallistuja pystyy ne sisäistämään. 

Viime kesänä pidetyssä larpissa osallistujat eläytyivät örkkien, haltioiden ja keijujen maailmaan tarkoituksenaan valloittaa takaisin Peikkolinnan, jonka ovat Järvenselän peikot heiltä vallanneet. Tätä varten Peikkolinnan heimon tulee tehdä yhteistyötä keskenään.

"Larpissa vanhemmat ja heidän vaikeavammaiset lapsensa näkivät toisensa erilaisessa toiminnassa ja ympäristössä kuin tavallisesti, mikä on omiaan avartamaan käsitystä toisesta ja itsestä. Useat vanhemmat nostivat purkutilaisuudessa esille myös larppauksen tasavertaisuuden. Jokaisen rooli oli pelin tavoitteen ja juonenkulun näkökulmasta yhtä tärkeä, ja jokaisella pelaajalla oli mahdollisuus osallistua peliin täysillä." Tuula Puranen kirjoittaa Nörttitytöt -blogissa.

Kokemusta pidettiin positiivisena, joten ensi kesänä samantapaista liveroolipeliä tullaan tarjoamaan uusille innokkaille mitä todennäköisimmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti