torstai 29. elokuuta 2013

Tiedätkö jo ToimintaSuomen?

ToimintaSuomi-portaali auttaa löytämään kootusti terveyttä ja hyvinvointia edistävän järjestöjen toiminnan ja tapahtumat. ToimintaSuomi palvelee myös vapaaehtoistoiminnan välitysportaalina, jossa järjestöjen lisäksi myös muut organisaatiot voivat julkaista ilmoituksia tarjolla olevista vapaaehtoistehtävistään.

Sivuilta löydät tietoa eri järjestöistä sekä tietoa tulevista tapahtumista, jotka portaaliin ovat ilmoitetut. Tapahtumien kohdalla näkyy vielä kätevästi kartta, joten nopeasti näkee, missäpäin Suomea on tapahtumassa. Myös vapaaehtoistoimintaa ilmoittautuminen on mahdollista ToimintaSuomen -sivuston kautta. 

Itse portaaliin pääset täältä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Itsensä brändääminen

Yhdysvalloissa yliopistossa työskentelevät Steven Vallas ja Emily Zimmerman ovat pitkään tutkineet työmarkkinoita. Tällä hetkellä muotiin ovat tulossa kirjat, jotka neuvovat työnhakijoita itsensä brändäämiseen.

Vallaksen mukaan ajattelu työmarkkinoilla on muuttunut. Uusi ajatustapa ei rohkaise työntekijöitä tuntemaan itsensä osaksi jotain, vaikkapa yritystä, jossa on töissä.

– Uusi ajatustapa vie siihen, että työntekijän tulisi olla oman itsensä toimitusjohtaja. Johtaja yrityksessä, jonka nimi on "minä", pähkäilee Vallas. (Yle uutisointi)

Toisaalta omatoimisuus on aina hyvästä työnhaussa, mutta toisaalta liiallinen brändääminen voi olla todella stressaavaa. Ei ole enää yhteisöä, joka toimisi tukena, vaan itse on selviydyttävä. Osalle tämä sopii, osa ei ehkä pärjää mukana. Millaiseksi työnhakijaksi koet itsesi? Osaatko brändätä itsesi toimivasi tuotteeksi, joka myy itsensä työpaikkaan?

Alkuperäisen uutisoinnin voit lukea Ylen sivuilta.

tiistai 27. elokuuta 2013

Vammaislainsäädännön uudistustyö käynnistyi



Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki uudeksi vammaispalveluja koskevaksi erityislaiksi. Lisäksi työryhmän tehtävänä on selvittää muut nykyisen vammaispalveluja koskevan lainsäädännön uudistamistarpeet ja edellä mainitun selvityksen pohjalta tehdä hallituksen esityksen muotoon laadittu ehdotus vuoden 2014 loppuun mennessä.

Työryhmä halusi kuulla työn käynnistyessä palvelujen käyttäjien sekä kuntien ja muiden keskeisten toimijoiden näkemyksiä lainsäädännön uudistamiseen liittyvistä kysymyksistä ja ajatuksista. Tätä varten sosiaali- ja terveysministeriö järjesti 20.8.2013 kuulemistilaisuuden Helsingin Säätytalolla. Kuulemistilaisuuteen osallistui noin 170 henkilöä ja valmisteltuja puheenvuoroja pitivät niin lakia soveltavat kuntien edustajat kuin palvelujen käyttäjätkin. Lopuksi oli varattu aikaa myös keskusteluun.

Tilaisuus videoitiin ja tallenne on nähtävissä verkossa osoitteessa www.videonet.fi/stm/20130820.

Voit myös antaa oman kommenttisi työryhmälle 31.8.2013 saakka Otakantaa.fi –verkkopalvelussa.

Asiasta uutisoi  Lihastautiliitto.

maanantai 26. elokuuta 2013

Keksi apuväline liikkumiseen



Kaikille avoin Helppo Liikkua – Apuvälineiden ideakilpailu sai jatkoaikaa! Yksi potentiaalinen osallistujaryhmä on alan opiskelijat, joten kilpailuaikaa jatkettiin elokuun lopusta syyskuun loppuun.

Helppo Liikkua – Apuvälineiden ideakilpailussa haetaan välinettä tai sovellusta, joka helpottaa arkista liikkumista tai vaikkapa liikuntaharrastusta. Kyseessä voi olla arkipäivän oivallus, mobiilisovellus tai muu ratkaisu helpompaan liikkumiseen.

Kilpailuaika on 20.3. – 27.9.2013. Ideakilpailu järjestetään jo 4:ttä kertaa Apuväline-messujen yhteydessä. Kilpailun järjestää Expomark Oy, joka vastaa myös Apuväline-messuista. Palkintorahan 5000 euroa lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Kilpailun voittaja julkaistaan Apuväline-messujen avajaisten yhteydessä to 7.11.2013.

Kilpailun säännöt ja osallistumisohjeet liitteenä.

Apuväline-messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 7.-9.11.2013.

Lisätietoja tapahtumasta, kilpailusta ja kilpailuun osallistumisesta:

perjantai 23. elokuuta 2013

Työkykykoordinaattori

http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1861765
"Tänään julkaistussa sosiaali- ja terveysministeriön raportissa esitellään toimintakonsepti, jonka tarkoituksena on parantaa osatyökykyisten mahdollisuuksia jatkaa työssä tai työllistyä.
"Ikääntyvän yhteiskunnan haasteisiin ei voida vastata toimintatavoilla, jossa pienikin työkyvyn alenema johtaa pois kokonaan työmarkkinoilta. Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja osallistua yhteiskunnan toimintaan tasa-arvoisesti", sanoo sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko, jonka vetämä asiantuntijaryhmä on vastannut konseptin valmistelusta.
Osatyökykyisten työssä jatkamisen ja työllistymisen tueksi on runsaasti palveluja, etuuksia ja muita toimia, mutta keinoja käytetään hajanaisesti ja irralla toisistaan. Kokonaisuus ei välttämättä ole kenenkään hallussa. Konsepti mahdollistaa eri keinojen oikea-aikaisen ja tarkoituksenmukaisen käytön. Tuloksena on osatyökykyiselle räätälöity saumaton palvelujen ketju, jonka avulla hän pystyy jatkamaan työelämässä tai pääsee mukaan työelämään.
Konseptin ytimessä on työkykykoordinaattori, joka yhdessä osatyökykyisen kanssa suunnittelee tarkoituksenmukaisen palvelukokonaisuuden. Kokonaisuus muodostetaan keinovalikoimasta, jossa on kuusi pääryhmää: työpaikan keinot, terveydenhuolto, kuntoutus, koulutus, työvoimapalvelut ja sosiaaliturva. Pääryhmien sisällä on kymmeniä yksittäisiä keinoja ja niiden yhdistelmiä.
Konseptissa määritellään myös selkeät vastuut. Työssä olevilla työnantaja on vastuussa työkykykoordinaattorin nimeämisestä, työelämän ulkopuolella olevilla TE-toimisto. Työkykykoordinaattorin vastuulla on huolehtia siitä, että osatyökykyisen kanssa tehty suunnitelma etenee ja toteutuu vaihe vaiheelta.
Käytettävissä oleva keinovalikoima ja eri keinojen yhdistelmät kootaan yhteen verkkopalveluun, joka on työkykykoordinaattorin tiedonlähde ja työkalu.
Toimintakonseptia kehitetään ja sen soveltuvuutta käytännössä testataan yhdessä pilottikohteiden kanssa. Pilotointi on jo käynnistynyt Altia Oy:ssä, loput pilottikohteet valitaan syys-lokakuun aikana.
Toimintakonsepti on osa sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämää Osatyökykyiset työssä -ohjelmaa.

Lisätietoja

Ohjelmajohtaja Päivi Mattila-Wiro, etunimi.sukunimi@stm.fi
Projektipäällikkö Leila Partanen-Salosto, p. 0295 163 610, etunimi.sukunimi@stm.fi"

http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1861765

torstai 22. elokuuta 2013

Asiaa työllistymisestä ja somesta

Kun uutisointia työhön liittyen seuraa, nousee trendeiksi kaksi uutisaihetta: some työnhaussa sekä irtisanomiset. Jälkimmäinen noista on varsin ikävää ja tekee kannustamisen työnhakuun vielä vaikeammaksi. Jos muillekaan ei riitä töitä, miksi minulle? Samaan aikaan uutisoidaan siis ikävää ja kannustetaan tarttumaan uusiin tapoihin hakea töitä. Reilu Rekrytoinnissa olemme puhuneet uusien työtapojen kokeilemisesta. Toisaalta.. kuten sanonta kuulee, ei kai se ota jos ei annakaan. Eli kannattaa ainakin testailla.

Huomasimme myös mtv3:n uutisivun kertoneen sosiaalisesta mediasta. Jutussa on myös hyviä nostoja, joita kannattaa pysähtyä pohtimaan. Vinkeissä mainitaan muun muassa avainsanojen käyttäminen ja kyllä.. Jos käytät oikeita hakusanoja esimerkiksi LinkedInissä, nousee oma profiilisia haussa paremmin. Tosin myös suosittelijoiden määrä vaikuttaa siihen, kuinka korkealla näyt.

Toinen tärkeä asia muistaa onkäytöstavat! Ethän unohda niitä? Jostain kumman syystä moni ajattelee, että sosiaalisessa mediassa voi heittää kohteliaisuuden narikkaan ja käyttäytyä, kuten tahtoo. Ikävä kyllä.. ei kannata. Varsinkin, jos esiinnyt omalla nimelläsi, kannattaa olla kohtelias ja korrekti. Muuten voi mahdollinen tuleva työnantajasi törmätä vanhoihin kirjoituksiisi ja ehkä se on juuri se syy, miksi sinua ei valittukaan.

MTV3 kirjoitti asiasta otsikolla Näin pääset lähemmäksi unelmiesi työpaikkaa. Hyvä peruslistaus, joka kannattaa lukaista läpi ja pitää mielessä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kynnys Ry etsii graduntekijöitä




Vammaisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:ssä on käynnissä Vammaisten ihmisten elämä Suomessa -tutkimushanke ( http://kynnys.fi/vammaistenelama/ ). Sen osana toteutetaan vammaisten ihmisten vanhemmuutta koskeva osatutkimus , jonka tavoitteena on ymmärtää vammaiseksi vanhemmaksi kasvamista ja vammaisena vanhempana elämistä. Vammaisten vanhemmuutta on tutkittu suhteellisen vähän. Erityinen pula on sellaisesta tutkimuksesta, joka antaisi vammaisten vanhempien kertoa elämästään ja kokemuksistaan.
 
Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
 
1.     Miten vammaiseksi vanhemmaksi kasvetaan osana elämänkulkua?
2.     Millaista on elää vammaisena vanhempana nykypäivän Suomessa? 

Tarvitsemme ryhmäämme kaksi graduntekijää ( Vammaisten ihmisten elämä Suomessa - tutkimushankkeessa on tällä hetkellä neljä graduntekijää).  Mainitse hakemuksessasi, kummasta tutkimuskysymyksestä olet ensisijaisesti kiinnostunut. Ensimmäinen tutkimuskysymys kohdistuu kasvuun ja oppimiseen, joten se soveltuu hyvin esimerkiksi kasvatustieteiden tai psykologian opiskelijalle, kun taas toinen tutkimuskysymys painottaa pikemmin yhteiskuntatieteellistä osaamista.
Lisäksi etsimme kahta graduntekijää, joiden kohderyhmänä ovat joko vammaiset maahanmuuttajat tai vaikeavammaiset ihmiset. Tutkimus etsii vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

 

1. Millaista on elää vammaisena ihmisenä Suomessa?

2. Millä tavalla vammaisten ihmisten elämä on muuttunut?
 
Mainitse hakemuksessasi, kummasta kohderyhmästä olet ensisijaisesti kiinnostunut. Etsimme graduntekijöitä lähinnä yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteiden ja psykologian koulutusalojen opiskelijoista.
 
Graduntekijälle maksetaan 1500 euron palkkio. Lisäksi tutkimusta voidaan tukea matkakorvausten muodossa. Palkkion maksaminen edellyttää gradun valmistumisen lisäksi sitä, että gradua varten kerättyjä elämäkertoja voidaan käyttää Vammaisten ihmisten elämä Suomessa -tutkimuksessa. Tämän mahdollistamiseksi haastatteluaineistot kerätään ja litteroidaan yhdessä sovitulla tavalla ja aikataulussa.
 
Elämäkertahaastattelut tehdään kaksiosaisina. Ensimmäisellä haastattelukerralla haastateltuja pyydetään kertomaan vapaamuotoisesti oma elämäntarinansa. Toista haastattelukertaa varten graduntekijä/haastattelija litteroi ensimmäisen haastattelun sekä laatii siihen perustuvan tiivistelmän. Toisen haastattelukerran aluksi haastateltavat korjaavat ja täydentävät tiivistelmää, minkä jälkeen keskitytään tarkastelemaan erityisesti vanhemmuuden teemoja.
 
Haastattelut toteutetaan talvella 2013 – 2014 ja haastatteluaineistot litteroidaan toukokuun 2014 loppuun mennessä. Tutkimusprojekti voi auttaa haastateltavien löytämisessä.
 
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV tutkimuspäällikkö Matti Laitiselle elokuun 2013 loppuun mennessä. Laita sähköpostin otsikkoon ”HAKEMUS”. Kerro hakemuksessasi ainakin, miksi haluat mukaan tutkimukseen, opintoalasi, kiinnostuksen kohteet opinnoissa, opintojesi vaiheen ja millaisella aikataululla pystyt gradusi tekemään.
 
Tietoa osatutkimuksista liitteissä.
 
Lisätietoja,
 
Matti Laitinen, tutkimuspäällikkö
Kynnys ry
Postiosoite: Siltasaarenkatu 4, 5. kerros, 00530 Helsinki
Puhelin: 045 7732 4107
Sähköposti: matti.t.laitinen[at]helsinki.fi Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen (Huom! Muista t-kirjain: Helsingin yliopistossa on useita matti laitisia)

Kiinnostaisiko kiintiötyöpaikka?

Sosiaaliportissa oli artikkeli, jossa kerrottiin Saksan mallista työllistää vammaisia. Siellä on jo vuodesta 1917 lähtien ollut kiintiöitä yrityksille, jotta yrityksen koosta riippuen heidän tulee palkata tietty määrä vammaisia henkilöitä tai maksaa sakkoa palkkaamattomuudesta. Nykyään jo yli 20 hengen yrityksien henkilöstömäärästä tulee olla 5% palkattuja joko vammansa tai sairauden vuoksi.

Siellä työtehtävät räätälöidään tekijälleen sopiviksi ja työnantaja saa palkkaamiseen ensimmäisinä vuosina palkkatukea. Tämä on kyllä käytäntö, missä vammaisten työttömyys saadaan laskuun. Varsinkin, jos yritykseen sijoittumattomat menevät työkeskuksiin. Mutta.. Onko tämä tasa-arvoa? Vaikka monilla on halu työskennellä, haluaisivatko he tulla palkatuiksi vain siksi, että heillä on esimerkiksi cp-vamma, tai ovat osittain halvaantuneet onnettomuudessa? Syökö se omanarvontuntoa, jos et tule valituksi taitojesi mukaan, vaan olet osa kiintiötä? Löydetäänkö silloin osaajia, joilla homma on hallussa vaan vain ihmisiä, jotka täyttävät kiintiön?

Reilu Rekrytointi on alusta alkaen yhdenvertaisen rekrytoinnin puolesta. Haluamme ihmisten löytävän itselleen sopivan työpaikan omien taitojensa ja koulutuksen mukaan, ei kiintiöpaikoin. Työelämän pitäisi kuitenkin olla avarakatseisempi ja unohtaa ennakkoluulot palkkauksessa. Aikaa se vaatii ja työtä, mutta ilman asian pitämistä esillä, ei muutoksia ainakaan tule.

maanantai 19. elokuuta 2013

Potkua Näkymiseen! Maksuton koulutus työnhakijoille Oulussa!

Potkua näkymiseen -koulutus rantautuu Ouluun! Reilu Rekrytointi -tiimi järjestää 8.10. Oulussa koulutuspäivän, jossa käydään läpi muun muassa sosiaalisen median  hyödyntämistä työnhaussa sekä videoiden käyttöä työnhaun tukena. Koulutus on maksuton työnhakijoille ja työnhaun parissa työskenteleviltä perimme pienen osallistumismaksun.

Koulutus jakaantuu kahteen osaam, joista illan työnhakuvideoiden kuvaaminen on ainoastaan työnhakijoilla. Rajoitetun tilan vuoksi mahtuu illalla mukaan vain 20 henkeä, joten nopeat syövät hitaat. Ilmoittaudu mukaan, jotta nähdään Oulussa!

Koulutuksen ajankohta: 8.10.2013

Koulutuksen kesto: 9.00-15.00 oleva osuus on tarkoitettu sekä työnhakijoille että työhönvalmentajille ja järjestöissä työskenteleville. Mukaan otetaan maksimissaan 70 henkeä, joten varmista oma paikkasi ilmoittautumalla heti.

Työnhakijoiden päivä jatkuu 16.00-20.00 työnhakuvideoiden tekemisellä. Mukaan videoita tekemään otetaan 20 ensin ilmoittautunutta.

Koulutuksen paikka: ravintola Caritas, Kapellimestarinkatu 2, Oulu. Iltakoulutus on Kumppanuuskeskuksessa, Isokatu 47, Oulu


Osallistumismaksu: maksuton työnhakijoille ja opiskelijoille, muille hinta 30 €. 

Lounas: ammattihenkilöstölle omakustanteinen (7,50 e/hlö), muille maksuton

Lisätietoja: projektisuunnittelija Kaisa Karvonen: kaisa.karvonen[at]lihastautiliitto.fi, 040 350 2270 

Ilmoittautuminen: 1.8. alkaen osoitteessa www.reilurekrytointi.fi/tyonhakija