maanantai 18. helmikuuta 2013

Yhä useampi työtön on oikeutettu työmarkkinatukeen

Kela Tiedottaa:

Puolison tulot eivät ole enää vuoden alusta lähtien vaikuttaneet työmarkkinatuen määrään. Takautuvasti tukea voi hakea enintään 3 kuukauden ajalta. 

1.1.2013 lähtien puolison tulot eivät enää ole vaikuttaneet työmarkkinatuen tai kotoutumistuen määrään.

Niiltä työttömiltä työnhakijoilta, joilta työmarkkinatuki tai kotoutumistuki on hylätty puolison tulojen vuoksi tai eivät ole sitä edes hakeneet, tarvitaan uusi hakemus. Työmarkkinatuen saamiseksi tulee muun muassa olla ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistossa.

Jotta työmarkkinatukea voisi saada tämän vuoden alusta, hakemus tulee jättää maaliskuun loppuun mennessä. Työttömyysetuuksien takautuva hakuaika on 3 kuukautta. Ne työmarkkinatukipäätökset, joissa puolison tulot ovat vähentäneet tuen määrää, korotetaan Kelassa automaattisesti, eikä uutta hakemusta tarvita. 

Työmarkkinatuen määrään vaikuttavat jatkossakin työtulojen lisäksi pääomatulot, yritystoiminnan tulot ja muut jatkuvat tulot. Myös vanhempien tulot saattavat vaikuttaa työmarkkinatukeen, jos tuen saaja asuu heidän kanssaan samassa taloudessa.

lisäohjeita työmarkkinatuen hakemiseen löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti