maanantai 25. helmikuuta 2013

Oikeus työhön

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 24.2 ruodittiin ihmisten oikeutta työhön. Asiasta puhutaan yhteiskunnan näkökulmasta, mutta myös ihmisen omasta murhenäytelmästä. Työlle annetaan suuri merkitys ja suomalaisessa yhteiskunnassahan se on usein ollut oman itsensä identifioimista.

"Mielekäs työ on ihmiselle tärkeää, sillä työ pitää elämää koossa."

Pääkirjoituksen päähuomio on osatyökykyisissä, ja termin määritellään olevan työntekijöitä, joilla on työkyvystään tallella vain osa, mutat selvä halu käyttää sitä. Herääkin kysymys, että minkälainen työntekijä on sitten täystyökykyinen? Tätä puolta määritelmästä ei yleensä uskalleta tuoda esiin tai asiaa kaarrellaan sanomalla, että työntekijä, joka jaksaa tehdä töitä. Mutta jaksaahan jokainen tehdä töitä, jos haluaa, aina omien voimavarojensa mukaan. Työtä voidaan keventää, muuttaa työnkuvaa tai lyhentää työaikaa tarpeen tullen. Jos vaikka lihaksisto väsyy normaalia nopeammin, työtä voidaan tehdä esimerkiksi osa-aikaisena. Onko jokainen osa-aikainen työntekijä sitten osatyökykyinen, koska heidän elämässään sattuu olemaan joku tekijä, minkä vuoksi he eivät halua/pysty tekemään kokopäivätyötä?

Muuten kirjoituksessa nostetaan tärkeitä asioita esiin. Tällä hetkellä järjestelmä ei kannusta suoranaisesti aktiiviseen työnhakuun, vaan se helposti lamauttaa työnhakijat. Suojatyöpaikkoja ei kirjoittajakaan halua. Hänen mielestään jokainen työnhakija tarvitsee oikean työpaikan, tosin hän puhuu ihmisten auttamisesta töihin. Entäpä jos auttamisen sijaan itsenäinen työllistynyt saisikin jotain lisäporkkanaa? Kannustettaisii aktiivisuuteen passiivisuuden sijaan.

"Erityisen tärkeää on se, että osatyökykyiset nuoret saadaan edes jonkinlaisen työuran alkuun. Sosiaali- ja terveysministeriö on laskenut, että 4 500 eurolla voisi pelastaa yhden syrjäytyneen nuoren. Yksi panostus tuo pitkällä aikavälillä miljoonan euron säästöt."

Hyvä, että keskustelua asiasta käydään. Niin pitääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti