maanantai 14. tammikuuta 2013

Reilun lämminhenkinen lanseeraustilaisuus

Torstaina 10.1. pidettiin Reilu Rekrytoinnin verkkosivujen lanseeraustilaisuus. Tilaisuudessa Lihastautiliiton puheenjohtaja Jukka Sariola sanoi ensiksi tervehdyssanat, joissa hän summasi hankkeen yhteiskunnallista merkitystä.

Iloista puheensorinaa ennen tilaisuuden alkua.

Jukka avajaissanoja pitämässä.


Avaussanojen jälkeen seurasi Uudenmaan lihastautiyhdistyksen Ipad-bändin esitys. Kappaleet soitettiin bändin nimen mukaisesti ipadeilla, jotka mallintavat bändin soittimia. Sen lisäksi bändissä on mukana laulaja. Saimme kuulla pari kappaletta, joista yleisö tuntui kovin pitävän. Toivottavasti jatkossakin pääsemme kuulemaan lisää Ipad-bändistä.

Yleisö seurasi Ipad-bändin esitystä suurella mielenkiinnolla.


Kaisa ja Karoliina esittelivät hankkeen lyhyesti ja näyttivät juuri avattuja verkkosivuja. Verkkosivuilta löytyy työnantajille sekä työnhakijoille omat sivunsa, jossa on kerrottu kaikenlaista hyödyllistä tietoa. Myös hankkeessa mukana olevat yhteistyökumppanit näkkyvät verkkosivuilla. Eli siellä kannattaa tutkia linkkejä hieman. 

Sivujen lyhyen esittelyn jälkeen oli vuorossa videoiden julkaiseminen. Jokainen mukana olevan työnhakijan video tuli esitellyksi. Meillä oli kuvattavista Ansku ja Heidi mukana tapahtumassa, sillä he asuvat Helsingin seudulla. He kertoivat lyhyesti itsestään, työnhaustaan ja kuvauksissa mukana olosta. Työnhakuvideoiden jälkeen oli aika näyttää lyhyt spottipätkä, joka tulee näkymään myös ylen kanavilla viikolla 5 sekä varsinainen haastevideo. Videoiden ohjaaja Kasimir Högnäs sanoi muutaman sanan, jonka jälkeen haastevideossa mukana ollut näyttelijä Edvard Lammervo kertoi parisen sanaa omasta puolestaan.
Ansku oli toinen työnhakuvideoissa mukana olleista, joka pääsi paikalle.

Ohjaaja Kasimir ja näyttelijä Edvard kuvassa keskellä.

Lopulta koitti lanseeraustilaisuudessa hetki, jolloin laitettiin hankkeen ensimmäisiä haasteita eteenpäin. Sekä Lihastautiliitto että ManpowerGroup laittoivat haastetta omille yhteistyökumppaneille. Tämän jälkeen alkoi tilaisuuden vapaamuotoinen osuus, missä osallistujat nauttivat pientä suolapalaa sekä pystyivät jutustelemaan keskenään. Paljon puheensorinaa olikin ilmassa, kun ajatuksia muun muassa työllisyyskysymyksistä vaihdettiin.

ManpowerGroupin haaste lähtee eteenpäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti