torstai 24. tammikuuta 2013

Reilu Rekrytointi vaikuttaa ja verkostoituu

VATES-säätiön TyömarkkinaViestintä-projekti järjesti eilen keskiviikkona seminaarin vaikuttamisesta. Samalla pohjustettiin työllisyyshankkeiden ja -toimijoiden yhteistä verkostoa.
Koolla oli viitisentoista järjestöjen tiedottajaa, projektitoimijaa ja työllistämisasioiden kanssa työskentelevää ammattilaista.
 
Puhujina olivat kehittämispäällikkö Pirjo Liukas Keskuskauppakamarista,  viestintäjohtaja Sari Siikasalmi SOSTE:sta ja toimitusjohtaja, viestintäkonsultti Anja Alasilta Scriptio Oy:stä.
 
Pirjo Liukas valotti Keskuskauppakamarin tekemän kyselyn perusteella sitä, mitkä ovat yritysten osaamistarpeet. Osaamistarpeita on kartoitettu vuoteen 2016 saakka. Vastauksia oli saatu 1663 yritysedustajalta. Aloitteellisuus ja ongelmaratkaisutaidot olivat esillä koulutustasoon katsomatta.

Ammatillista koulutusta vaativissa tehtävissä kolme merkittävintä olivat aloitteellisuus, asiakaspalvelutaidot ja tiimityöskentelytaidot. Ammattikorkakoulutusta edellyttävissä tehtävissä aloitteelisuuden jälkeen tulivat ongelmanratkaisutaidot ja asiakaspalvelutaidot. Esimiestaitoja ja liiketoimintaosaamista tarvitaan yliopistokoulutusta edellyttävissä tehtävissä. Lyhyesti sanottuna työnantajat toivovat  työntekijöiltään kykyä huomata ratkaisua vaativat ongelmat, ottaa vastuuta niiden ratkaisemisesta ja viedä asia eteenpäin ratkaisun löytämiseksi.

Kyselyn mukaan 34 prosenttia yrityksistä on halukas palkkaamaan vajaakuntoisen työntekijän. (Kyselyssä on käytetty termiä vajaakuntoinen). Yrityksissä, joissa työntekijämäärä on 100-250 halukkaita oli 41% vastaajista. Suurimmista yrityksistä, joissa työntekijöitä on yli 250, vajaakuntoisia oltiin valmiita palkkaamaan 43% yrityksissä. Vähiten palkkaushalukkuutta oli 10-49 työntekijän yrityksissä (29%). 
 
 Reilu Rekrytointi oli reilusti esillä.  Jatkamme aiheesta huomenna.
 
VATES-säätiö on vuonna 1993 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi työllistämiseksi. Säätiö kehittää työllistymismenetelmiä, ylläpitää Kyvyt käyttöön -verkostoa, tarjoaa koulutusta sekä tekee vaikuttamistyötä.
 
VATES-säätiöllä on 35 taustayhteisöä. Taustayhteisöt ovat valtakunnallisia vammaisjärjestöjä ja niiden alueellisia yhdistyksiä sekä erityishuollon kuntayhtymiä ja työllistämispalveluita tuottavia toimijoita. www.vates.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti