perjantai 16. marraskuuta 2012

Unelmat iholla




Soveltajassa on 24.10.2012 julkaistu artikkeli, missä Ulla-Maija ylikoski kertoo itsestään. Hän uskalsi kokeilla siipiään, jättää toimistotyöt ja aloittaa uuden uran tatuoijayrittäjänä. Hän oli aina haaveillut tatuoijan urasta muttei ollut aiemmin koettanut sitä.

– Olen aina pitänyt siitä ajatuksesta, että voin laittaa muistoni ja unelmani ikuiseksi leimaksi iholleni. Ne ovat kunnianosoitus haaveille ja eletylle elämälle, kuten arvetkin.

Ylikoski liikkuu pyörätuolilla ja on päätynyt itse siihen ratkaisuun ettei mainitse CV:ssään pyörätuolia. Hän ei ole myöskään karsinut paikkoja esteettömyyden takia, vaan aina järjestänyt itselleen apua, jotta on päässyt haastatteluun.

– Niin kauan kuin CV:ssä luki, että olen pyörätuolissa, en päässyt yhteenkään haastatteluun. Kun jätin sen tiedon pois, aloin saada kutsuja. Olen saanut kaikki paikat, joihin minua on haastateltu. 

Ylikoski kertoo omasta kokemuksestaan, että ennakkoluulot vammaista työntekijää kohtaan hälvenevät, kun hänellä on työpaikka. Hän myös mainitsee, että ennakkoasenteet eivät vain ole työnantajan ongelma. moni vammainen jää vain eläkkeelle ja Ylikoskellekin tätä mahdollisuutta oli tarjottu hänen ollessaan 16-vuotias. Hän on huomannut, että nuorten syrjäytymisestä puhutaan paljon, mutta että vajaakuntoiset näyttävät jäävän huomiotta syrjäytymiskeskusteluissa.

Hänen mielestään vajaakuntoisia arastellaan turhaan. Moni ei uskalla lähestyä pyörätuolissa istuvaa, koska ei keksi mitään sanottavaa.

– Me ollaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin, mutta liikutaan eri lailla. Paljon nopeammin.

Koko artikkelin pääset lukemaan täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti