maanantai 17. syyskuuta 2012

Työpäivän pelillistäminen

Voisiko työpäivästä tehdä mielenkiintoisemman pelillistämällä eli gamifikaatiolla? Sen sijaan, että suoriutuisimme arkirutiineista mekaanisesti, tulisi siihen joku elementti mukaan, joka kannustaisi toimimaan tehokkaammin, luovemmin, monipuolisemmin tai miten on sovittu. Pelillistämisen ideanahan on käyttää peleissä tunnettuja elementtejä muussa ympäristössä. Tällöin mukaan työelämään astuvat sellaiset termit kuin vertailu, pisteet, tasot, edistyminen ja saavutukset.

Yksinkertaisimmillaan.. Miltä kuulostaisi vaikkapa työyhteisö, missä pyrittäisiin joka päivä piristämään muiden läsnäoloa jotenkin,  jotta työyhteisön hyvivointipalkki pysyisi vihreällä. Huonotuulinen ihminen töihin tullessaan liu'uttaisi kahvihuoneen palkkia alaspäin, jolloin nähtäisiin, että nyt pitää toimia. Teen tai kahvin keitto koko työporukalle nostaisi mielialapalkkia. Pienet teot ja eleet merkkaisivat, kun työporukka tavoittelisi yhdessä mieliala- ja hyvinvointipalkkien saamista vihreälle ennen työpäivän loppumista. Voisiko toimia?

Toisaalta uusi ihminen työyhteisössä saisi oikeudet käyttää intrassa olevaa saavutustaulukkoa. Sieltä hän näkisi, mihin työn osa-alueisiin on tutustuttava, jotta saavutuksen voi merkauttaa itselleen. Toisaalta samasta listauksesta näkisi myös, mitä päivitettävää vanhoilla työntekijöillä on, jos asiat ovat uudistuneet vuosien aikana. Suoritettuaan tietyn määrän saavutuksia, olisi työntekijä oikeutettu ylimääräiseen tyky-tuntiin. 

Ihmiset pelaavat enemmän vapaa-aikanaan ja jos nämä elementit heitä kiinnostavat, miksei hyötyjä voisi käyttää työelämässäkin. Moni käyttää työssään jo sujuvasti sosiaalista mediaa, mikä tekee omaa työtä läpinäkyvämmäksi. Jos omiin suorituksiin tuotaisiin mukaan levuttaminen, saataisiin omaan työhön haastavuutta ja ehkäpä mielekkyyttä. Hurjimmissa visoissa ehdotellaan jo palkan maksamista tehtyjen suoritusten mukaan. Tosin se toimisi vain järjestelmässä, mikä on täysin avointa. 

Ehkäpä ehkäpä.. Paljon puhutaan työhyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. Jos pelaaminen harrasteena on suosittua, tutut elementit töissä herättäisivät varmasti kiinnostusta. Tosin.. Ongelmaksi voi  muodostua, että jokainen tykkää erilaisista peleistä. Kenen mielenkiintojen mukaan valitaan työpaikan pelillistäminen? Jyllääkö toimistolla Simsien vihreän positiivinen asenne, morppien levutus ja saavutuksien napsiminen?

Ajatuksia aiheesta löydät selä Kauppalehden että Sulavan blogeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti