torstai 27. syyskuuta 2012

Normaali huonokuuloinen

Huonokuuloisista työikäisistä henkilöistä on hyvin vähän sosiaalitieteellistä tutkimusta ja huonokuuloisuuteen liittyvät erityiskysymykset jäävät usein pimentoon Suomessa. Kuuloliiton (ent. Kuulonhuoltoliitto ry.) jäsenet kokivat huolta asiasta ja Kuuloliitto organisoi Ehyt-hankkeen vuosina 2007-2010 Ray:n tuella. Projektissa julkaistiin tutkimus nimeltä Huonokuuloisena työelämässä - työympäristön toimivuus ja yhdenvertainen osallistuminen.

Kaksiosainen tutkimus koostuu työympäristön esteettömyyttä käsittelevästä kyselytutkimuksesta ja  työssä jaksamiseen keskittyvästä laadullisesta haastattelututkimuksesta.
Koko tutkimus löytyy täältä.

Lainauksia johtopäätöksistä: 
"Tutkimuksen perusteella moneen työympäristön osa-alueeseenja työn organisointiin liittyy ongelmakohtia, jotka antavat myös viitteitä huonokuuloisten eriarvoisesta asemasta työelämässä. Työympäristöön liittyvien ongelmien ohella huonokuuloiset arvioivat työnsaanti- ja urakehitysmahdollisuutensa varsin huonoiksi. "

"Huono akustiikka vaikeuttaa yleensä kuulemista missä tahansa tilassa, mutta tässä tutkimuksessa  toimimattomimpana pidettiin ruokailutilaa, joka on usein myös tärkeä sosiaalisen vuorovaikutuksen areena. Konkreettisia puutteita akustiikan toimimattomuuden ohella ovat erilaisten apuvälineiden vähäisyys ja työoloihin tehtyjen mukautusten harvinaisuus."

"Tiedonsaannin varmistaminen on tärkeää, sillä tämän tutkimuksen perusteella riittävä tiedonsaanti on yhteydessä omista työtehtävistä selviämiseen. Tiedonsaannin ongelmana on usein paitsi epäsystemaattisuus, niin myös (etenkin huonokuuloisten näkökulmasta) liian vähäinen tekstimuotoisten viestintämenetelmien käyttö.

"Väestörakenteen muuttuessa moninaisuutta on alettu viime vuosina korostaa yhä enemmän suomalaisessa yhteiskunnassa. Huonokuuloisten työntekijöiden työpaikan arjessa ja käytännössä se ei tämän tutkimuksen perusteella kuitenkaan juuri näy. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden
oikeuksista, yhdenvertaisuuslaki ja perustuslaki määrittelevät, että vammaisia ei saa syrjiä. " 

"Vammaiset, kuten huonokuuloiset, kohtaavat tänä päivänäkin vielä fyysisiä, sosiaalisia ja kulttuurisia esteitä yhteiskuntaan osallistumisessa. Työikäiset huonokuuloiset voivat kohdata lisäksi asenteellisia esteitä, jotka vaikuttavat kielteisesti heidän työelämäkokemuksiinsa sekä asemaansa työmarkkinoilla. Vallalla saattaa olla käsityksiä, että vammainen olisi automaattisesti jotenkin
vajaatyökykyinen, vaikka esimerkiksi työympäristön kohtuullisilla muokkauksilla vammainen pystyy useimmiten osallistumaan työelämään."

"Haastattelut paljastivat, ettei huonokuuloisten ryhmän heterogeenisyyttä ymmärretä vieläkään riittävästi. Se merkitsee, ettei erilaisten huonokuuloisten tarpeita välttämättä osata ottaa oikealla tavalla huomioon. Useat haastateltavat olivat kertoneet huonokuuloisuudestaan avoimesti. Vain harva oli kuitenkin sitä mieltä, että työkaverit ja esimies ymmärsivät, mitä merkitsee, kun työpaikalla on huonokuuloinen työntekijä. Kenties juuri siksi kuulovamman näkymättömyys tulikin vahvasti esille haastateltavien puheissa. Haastateltavien mielestä kuulovamman näkymättömyys oli tuonut haasteita tai vaikeuksia, kun huonokuuloinen oli yrittänyt kertoa tilanteestaan muille. Kuulevien oli voinut olla vaikea käsittää huonokuuloisen kokemuksia tai tarpeita, koska kuulovamma ei ole ”riittävän konkreettinen”, kuten esimerkiksi liikuntavamma, jonka yhteydessä esteettömän liikkumisen tärkeys on heti nähtävissä (vrt. esim. Lingsom 2008)."

"Mielenkiintoista haastateltavien puheissa oli myös normaaliuden käsitteleminen (ks. Hole 2007). Yleensä normaaliksi haastateltavien puheissa määrittyi normaalikuuloinen ja muutoin sellainen ihminen, jolla oli lääketieteen määrittelemä normaali eli ”terve” ruumis. Monessa haastattelussa
kuulovamma kuvattiin poikkeavuudeksi, viaksi tai rajoitteeksi. Normaaliutta käsittelevä puhe haastatteluissa on erittäin merkityksellistä,etenkin kun se vaikuttaa vähintään välillisesti myös työelämään. Kuitenkin iso merkitys huonokuuloisen kokemusten kannalta, mukaan lukien työelämäkokemukset, oli sillä, tunteeko ihminen olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Vai ovatko lääketieteen biologiasta kumpuavat normaaliuden määrittelyt ulotettu turhan pitkälle, koskemaan myös sosiaalista maailmaa? Eli jos ihminen ei ole ”normaalikuuloinen”, niin hän ei ole muutenkaan ”normaali”. Haastattelut nostavat jälleen esiin kysymyksen normaalius-käsityksen ongelmallisuudesta. Kuka määrittelee ”normaalin” rajat, missä yhteydessä ja miksi? Mihin normaalin ja normaaliuden määrittelyä lopulta tarvitaan yhteiskunnassa, joka arvostaa erilaisuutta ja hyväksyy
elämän moninaisuuden – vai hyväksyykö?"
(Hietala Juha ja Lavikainen Anniina: Huonokuuloisena työelämässä - Työympäristön toimivuus ja yhdenvertainen osallistuminen - Kuuloliitto ry. 2010. Helsinki)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti