torstai 27. syyskuuta 2012

Normaali huonokuuloinen

Huonokuuloisista työikäisistä henkilöistä on hyvin vähän sosiaalitieteellistä tutkimusta ja huonokuuloisuuteen liittyvät erityiskysymykset jäävät usein pimentoon Suomessa. Kuuloliiton (ent. Kuulonhuoltoliitto ry.) jäsenet kokivat huolta asiasta ja Kuuloliitto organisoi Ehyt-hankkeen vuosina 2007-2010 Ray:n tuella. Projektissa julkaistiin tutkimus nimeltä Huonokuuloisena työelämässä - työympäristön toimivuus ja yhdenvertainen osallistuminen.

Kaksiosainen tutkimus koostuu työympäristön esteettömyyttä käsittelevästä kyselytutkimuksesta ja  työssä jaksamiseen keskittyvästä laadullisesta haastattelututkimuksesta.
Koko tutkimus löytyy täältä.

Lainauksia johtopäätöksistä: 
"Tutkimuksen perusteella moneen työympäristön osa-alueeseenja työn organisointiin liittyy ongelmakohtia, jotka antavat myös viitteitä huonokuuloisten eriarvoisesta asemasta työelämässä. Työympäristöön liittyvien ongelmien ohella huonokuuloiset arvioivat työnsaanti- ja urakehitysmahdollisuutensa varsin huonoiksi. "

"Huono akustiikka vaikeuttaa yleensä kuulemista missä tahansa tilassa, mutta tässä tutkimuksessa  toimimattomimpana pidettiin ruokailutilaa, joka on usein myös tärkeä sosiaalisen vuorovaikutuksen areena. Konkreettisia puutteita akustiikan toimimattomuuden ohella ovat erilaisten apuvälineiden vähäisyys ja työoloihin tehtyjen mukautusten harvinaisuus."

"Tiedonsaannin varmistaminen on tärkeää, sillä tämän tutkimuksen perusteella riittävä tiedonsaanti on yhteydessä omista työtehtävistä selviämiseen. Tiedonsaannin ongelmana on usein paitsi epäsystemaattisuus, niin myös (etenkin huonokuuloisten näkökulmasta) liian vähäinen tekstimuotoisten viestintämenetelmien käyttö.

"Väestörakenteen muuttuessa moninaisuutta on alettu viime vuosina korostaa yhä enemmän suomalaisessa yhteiskunnassa. Huonokuuloisten työntekijöiden työpaikan arjessa ja käytännössä se ei tämän tutkimuksen perusteella kuitenkaan juuri näy. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden
oikeuksista, yhdenvertaisuuslaki ja perustuslaki määrittelevät, että vammaisia ei saa syrjiä. " 

"Vammaiset, kuten huonokuuloiset, kohtaavat tänä päivänäkin vielä fyysisiä, sosiaalisia ja kulttuurisia esteitä yhteiskuntaan osallistumisessa. Työikäiset huonokuuloiset voivat kohdata lisäksi asenteellisia esteitä, jotka vaikuttavat kielteisesti heidän työelämäkokemuksiinsa sekä asemaansa työmarkkinoilla. Vallalla saattaa olla käsityksiä, että vammainen olisi automaattisesti jotenkin
vajaatyökykyinen, vaikka esimerkiksi työympäristön kohtuullisilla muokkauksilla vammainen pystyy useimmiten osallistumaan työelämään."

"Haastattelut paljastivat, ettei huonokuuloisten ryhmän heterogeenisyyttä ymmärretä vieläkään riittävästi. Se merkitsee, ettei erilaisten huonokuuloisten tarpeita välttämättä osata ottaa oikealla tavalla huomioon. Useat haastateltavat olivat kertoneet huonokuuloisuudestaan avoimesti. Vain harva oli kuitenkin sitä mieltä, että työkaverit ja esimies ymmärsivät, mitä merkitsee, kun työpaikalla on huonokuuloinen työntekijä. Kenties juuri siksi kuulovamman näkymättömyys tulikin vahvasti esille haastateltavien puheissa. Haastateltavien mielestä kuulovamman näkymättömyys oli tuonut haasteita tai vaikeuksia, kun huonokuuloinen oli yrittänyt kertoa tilanteestaan muille. Kuulevien oli voinut olla vaikea käsittää huonokuuloisen kokemuksia tai tarpeita, koska kuulovamma ei ole ”riittävän konkreettinen”, kuten esimerkiksi liikuntavamma, jonka yhteydessä esteettömän liikkumisen tärkeys on heti nähtävissä (vrt. esim. Lingsom 2008)."

"Mielenkiintoista haastateltavien puheissa oli myös normaaliuden käsitteleminen (ks. Hole 2007). Yleensä normaaliksi haastateltavien puheissa määrittyi normaalikuuloinen ja muutoin sellainen ihminen, jolla oli lääketieteen määrittelemä normaali eli ”terve” ruumis. Monessa haastattelussa
kuulovamma kuvattiin poikkeavuudeksi, viaksi tai rajoitteeksi. Normaaliutta käsittelevä puhe haastatteluissa on erittäin merkityksellistä,etenkin kun se vaikuttaa vähintään välillisesti myös työelämään. Kuitenkin iso merkitys huonokuuloisen kokemusten kannalta, mukaan lukien työelämäkokemukset, oli sillä, tunteeko ihminen olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Vai ovatko lääketieteen biologiasta kumpuavat normaaliuden määrittelyt ulotettu turhan pitkälle, koskemaan myös sosiaalista maailmaa? Eli jos ihminen ei ole ”normaalikuuloinen”, niin hän ei ole muutenkaan ”normaali”. Haastattelut nostavat jälleen esiin kysymyksen normaalius-käsityksen ongelmallisuudesta. Kuka määrittelee ”normaalin” rajat, missä yhteydessä ja miksi? Mihin normaalin ja normaaliuden määrittelyä lopulta tarvitaan yhteiskunnassa, joka arvostaa erilaisuutta ja hyväksyy
elämän moninaisuuden – vai hyväksyykö?"
(Hietala Juha ja Lavikainen Anniina: Huonokuuloisena työelämässä - Työympäristön toimivuus ja yhdenvertainen osallistuminen - Kuuloliitto ry. 2010. Helsinki)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Netiketti työasioissa

Työ Terveys Turvallisuus lehden numerossa 4/2012 kerrotaan, mitä sosiaalisesa mediassa kannattaa kertoa työstään ja mitä ei. Työsopimuslaki ohjaa toimintaa myös vapaa-aikana, mikä helposti unohtuu. Laissa sanotaan, että työntekijän tulee olla lojaali työnantajaa kohtaa ja että työnantaja voi luottaa työntekijään.

"Työsopimussuhde perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Emme tarvitse uusia lakeja ohjaamaan työntekijöiden käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Se, mikä on ollut aiemmin kiellettyä, on edelleen kiellettyä"

Liike- ja ammattisalaisuuksista ei saa puhua. Samoin julkisen alan töissä ei saa levittää tietoa esimerkiksi oppilaista tai potilaista. Artikkelissa onkin kiteytetty hyvä yleisohje siihen, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei.

"kirjoita tai avaudu julkisesti vain sellaisista asioista, joista voisit puhua kasvokkain esimiehesi kanssa."

Netti on paikka, mihin kirjoitetut tekstit ja kuvat jäävät tavalla tai toisella. Vaikka oman tekstinsä poistaisikin nopeasti, niin aina joku on voinut jo nähdä sen ja juttu lähtee leviämään. Sama toimii kuvien kanssa eli aivan kaikkea ei kannata vaikkapa omassa Facebook-profiilissaan julkaista.

"Netti ei unohda. Viestistä jää sinne jälki, joka voi myöhemmin toimia todisteena kirjoittajaa vastaan."

Jos nettikirjoittelu loukkaa jotain henkilöä tai halventaa häntä, ollaankin jo tekemisissä kunnianloukkauspykälien kanssa. On hyvä muistaa, että yksityiseksikin tarkoitetut viestit voivat joskus nousta julkisuuteen joko tahallisesti tai sivuston virheen takia. Kun joku asia ottaa päähän, kannattaa siitä keskustella esimiehen tai työkaverin kanssa sen sijaan, että olisi heti kertomassa sosiaalisessa mediassa. 

Alkuperäisen artikkelin voin lukea täältä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Vain yksi löysi itselleen vammattoman ystävän

Minna Saarinen tutki erityispedagogiikan väitöskirjassaan Jyväskylän yliopiston ja Kuhankosken erityisammattioppilaitoksen yhteistyönä toteutetussa Kampus-ohjelmassa inkluusiota. Kampus-ohjelman malli on otettu Kanadasta ja siinä erityispedagogiset palvelut tuodaan opiskelijan luo yhteisopetukseen. Ohjelmaan osallistui 15 kehitysvammaista vuosina 1995-2000. Saarinen tutki neljän opiskelijan osallistumista kurssien seuraajiksi. He eivät suorittaneet kursseja opiskelijastatuksella, eikä kurssin tavoitteena ollut tutkinnon suorittaminen vaan sosiaalinen osallistuminen.

Kampus-ohjelma tuotti inkluusioon vahvasti sitoutuneelle Saariselle pettymyksen silä suomalaiset opiskelijat ja opplaitokset suhtautuivat erilaisiin opiskelijoihin varautuneemmin kuin kanadalaiset. Erityisopiskelijoiden ystävät löytyivät viranomaisverkostoista ja perhesuhteet olivat tiiviitä. Vain yksi opiskelija löysi ohjelman aikana vammattoman ystävän, jonka kanssa vietti vapaa-aikaansakin. Varsinaiset opiskelijat kokivat kampuslaisten häiritsevän omaa opiskeluaan, koska nämä eivät kyenneet samaan kuin muut.

Väittelijä pitää opiskelijoiden suhtautumista kampuslaisiin eettisesti ongelmallisena. "Yksilölliset päämäärät eivät voi olla keskiössä, eikä koulu voi nähdä niitä ainoina tavoitteina. Rinnalle olisi tultava yhteisöllisiä tavoitteita, sosiaalisia taitoja, yhteisvastuuta, kansalaistaitooja, auttamisen ja tukemisen taitoja ja kykyä ratkoa erialisia ongelmia." (Opettaja-lehti 36/2012)

Kokeilu on ajoittunut vuosille 1995-2000. Taitavat nuo tuolloin opiskelleet olla nyt työelämässä. Haastetta riittää siis asennemuokkaushankkeellemme!


perjantai 21. syyskuuta 2012

Kansallinen etätyöpäivä 21.9.

Hyvää kansallista etätyöpäivää kaikille!

Tänään voi ajatella ympäristöä ja jäädä työskentelemään kotiin, jos työnantajan puolesta tämä vain sopii. Jos etätyön tekeminen onnistuu säännöllisesti, kannattaa työnantajan kanssa miettiä esimerkiksi kotitoimiston ergonomisuutta sekä sopia yhteisistä pelisäännöistä. On olemassa tutkimuksia, missä ajoittainen etätyön mahdollisuus tehostaa ihmisten tuottavuutta. Tosin joissain ammateissa puutteellinen teknologia kotona aiheuttaa ongelmia etätyön tekemiselle. Joissain firmoissa ihmiset taas käyttävät etätyöpäivänsä lukeakseen tärkeitä asiakirjoja, mihin työpaikalla ei välttämättä ole mahdollisuus keskittyä.

Tiesitkös, että työtapaturmavakuutus on voimassa myös etätöitä tehdessä. Tosin tällöin pitää olla selkeä syy-yhteys tapaturman ja tehtävän työn välillä, jotta vakuutus sen kattaisi. Jos liukastut työhön liittyviä kirjeitä postilaatikkoon viedessäsi, kuuluu se työtapaturmavakuutuksen piiriin, mutta käden kolhaisu pesukonetta tyhjentäessä on harvemmin korvattavien listalla.

Lisää tietoa aiheesta löydät etätyöpäivän kotisivuilta osoitteesta http://www.etatyopaiva.fi/fi/etusivu.

Talouselämäkin oli listannut yksitoista hyvää syytä, miksi kannattaa jäädä etätyöpäivänä kotiin työskentelemään. Voit lukea listauksen täältä

torstai 20. syyskuuta 2012

Esteiden kautta unelma-ammattiin

CP-lehden numerossa 2012:4 oli artikkeli Turussa asuvasta Joni Tommisesta, joka monien mutkien kautta pääsi linja-autonkuljettajaksi. Tommisella on MMC, minkä takia hän istuu pyörätuolissa. Hänellä oli aluksi toiminimellä toimiva RTV-huolto, mutta hän päätti haluta oman linja-auton, joten hankki sellaisen vaikka ei ollut lupaa ajaa sillä.

"Jonilla oli nyt linja-auto, muttei ajo-oikeutta siihen. Vuoden 99 alkupuolella tuli ajokorttiin c-kirjain eli sain ajaa oma linja-autoa."

2000-luvulla Tommisen kaverit alkoivat kannustamaan, että Jonin tulisi ajaa ammattilinja-autokortti. Hän rupesikin selvittämään asiaa, mutta vastaanotto oli nihkeää ja kielteistä. Hän ottikin lopulta yhteyttä Kouvolan akk:hon, joka oli myöntänyt hänelle c-kortinkin aiemmin. Siellä suhtauduttiin asiaan positiivisemmin.

"Markku teki fiksun päätöksen hän jääväsi ittensä, ja lähetti kuljetuspuolen päällikön Arto Arvolan mun kotiin. Arto tokaisi eiköhän tästä projekti oteta. Näin pääsin kouluun. Kelan suhtautuminen asiaan oli ylimielinen ja halveksiva. Sieltä ei apua tullut, joten maksoin koko lystin itse."

Koulussa Tomminen suoritti kaikki samat jutut kuin vammattomatkin ja hän saikin linja-auton ajokortin. Ongelmia oli kuitenkin luvassa, sillä turkulaiset linja-autoyhtiöt eivät ottaneet miestä työharjoitteluun. Hän otti yhteyttä oy Andersson ab:hen ja sieltä todettiinkin, että tänne vaan. 

"Menin sitten Arton ja käsihallintalaitteen kanssa työhaastatteluun. Jännitti. Portaita alas käveli ajomestari Vesa Heinonen, joka sanoi: "terve tulit tänne ajamaan." Se lause mursi kaiken."

Oltuaan vuoden töissä Tomminen valittiin pääluottamusmieheksi firmassa, missä toimessa hän on edelleen. Hän sanoo, että välillä on kuullut kommentteja tyyliin "Saakohan se vammanen edes palkkaa", mutta onneksi hyvät tökaverit ovat olleet tukena. He tietävät, mihin Tomminen pystyy ja mihin ei. Ja hän pystyy ajamaan linja-autoa siinä missä muutkin kuskit.

Vielä Fiilistelyä työllisyysprojektista

Tässä vielä Nisulan Jennin ottamia kuvia tuosta Volunteering to Enchance Employability projektin Suomen tapaamisesta, missä Reilu Rekrytointi oli myös vierailemassa. Lisää vierailusta voit lukea täältä.

Irlantilaisia esitystä kuuntelemassa

Projektilaisia tsekistä

esitystä pitämässä

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Palvelutalon asukkaat mukana rekrytoimisessa

CP-lehden numerossa 2012:4 kerrotaan, kuinka Turussa Suomen CP-liiton Halisen palveluasunnoilla oli käytetty uudenlaista tapaa avustajien rekrytoimisessa. Sen sijaan, että vastaava ohjaaja olisi hoitanut haastattelun yksin, hän päätti ottaa mukaan prosessiin talon asukkaita.

"..ohjaaja esittelu ehdotuksen asukaskokouksessa jo syksyllä ja kysyi olisimmeko halukkaita haastattelemaan taloon hakevia vammaisavustajia. Ja tokihan kaikki halusimme!"

Asukkaat tekivät yhdessä kysymyksiä, jotka olivat hyvin konkreettisia avustajan työtehtäviä koskevia. Kesäsijaiseksi palvelutaloon halusi yli 70 henkeä, joista 15 valikoitui haastatteluun vastaavan ohjaajan tehdessä esivalinnan.Varsinaiseen haastattelutilanteeseen ohjaajan kanssa tuli mukaan aina yksi asukas.

"Ennen haastattelua kävimme vastaavan ohjaajan kanssa yhdessä läpi hakemuksen ja sovimme miten kysymykset esitetään. Osallahan meistä on käytössä jokin vaihtoehtoinen kommunikaatiomuoto ja meistä nekin jotka puhuvat, tarvitsevat usein tulkkaamista vieraiden henkilöiden kanssa."

Haastateltavat eivät tienneet asukkaan osallistumisesta haastattelutilanteeseen etukäteen. Aluksi ohjaaja kyseli hakijoilta, minkä jälkeen asukas kysyi asioita laatimansa listan mukaan. Haastattelun jälkeen ohjaaja ja asukas tekivät yhteenvedon, oliko hakija potentiaalinen työntekijä vai ei. 

"Työhaastattelutilanteessa ei mitenkään voi nähdä miten käytännön työt sujuvat, mutta kesällähän se sitten nähtiin. Tämän ensimmäisen kokemuksen jälkeen aiomme hiukan muotoilla kysymyksiä uudelleen, mutta selvää on että jatkossa näitä haastatteluja jatketaan yhdessä vastaavan ohjaajan kanssa ja kaikki haluavat osallistua edelleen haastatteluihin."

Työnhakijat olivat kokeneet tilanteen jännittävänä, mutta toisaalta positiivisesti haastavana. Tosin eräa työpaikkaa hakenut ei osannut sanoa myöskään olisiko jännitystä lisännyt tai vähentänyt tieto siitä, että asuka on mukana haastattelussa. Kuitenin suhtautuminen tilanteeseen oli hyvä.

"Paitsi että on hienoa että asukkaat pääsevät valitsemaan palkattavia avustajia, suosittelen tätä mallia myös hakijan näkökulmasta. Siinä pääsee tapaamaan asukkaan jo siinä vaiheessa kun hakee töihin."

Ehkäpä mallia voitaisiin käyttää muuallakin!

tiistai 18. syyskuuta 2012

"Olen mies enkä mikään vammainen. Haluan asiallista työtä"

Otsikon lainaus on otettu Autismi-lehdestä (4/2012) ja kuuluu Pekka Kinnuselle. Hän käyttää henkilökohtaisen budjetoinnin (kokeilu) hänelle tarjoamaa mahdollisuutta vaihtaa yksi päivätoimintakeskuspäivä muuhun haluamaansa toimintaan Vantaalla.

Pekka halusi töihin.

Siinähän ei ole sinänsä mitään kummallista. "Olen mies ja haluan tehdä töitä."

Oman lisämausteensa asiaan tekee se, että Pekka on autistinen, kommunikoi fasilitoimalla eli osoittamalla kirjaintaulusta kirjaimia avustajan kättä ohjaamalla. Lisäksi hän käyttää jonkin verran sanoja, eleitä ja kuvakommunikaatiota. Liikunnallisesti lahjakkaan nuoren on hankala keskittyä mihinkään toimintaan pitkäksi aikaa.

Pekan työtoiminnan mahdollistaa henkilökohtainen avustaja, jonka palkan maksaa Vantaan kaupunki. Vantaan kaupunki on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten tavoin yhteistyökumppanina Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön koordinoimassa Tiedän mitä tahdon -hankkeessa.

Kun tavallisesti vaikeavammaisille tarjotaan niukasti vaihtoehtoja, henkilökohtaisessa budjetoinnissa vammainen päämies saa päättää, mitä haluaa tehdä.

Hankkeen projektityöntekijä Kalle Ristikartanon mukaan toiveet on voitu tähän asti toteuttaa. Hänen mukaansa toiveet ovat liittyneet asumiseen ja työhön. Työkeskuksesta on haluttu siirtyä tavalliselle työpaikalle. (Ks.blogikirjoitus Karoliina Joutsia 13.9.)

Haasteena henkilökohtaisessa budjetoinnissa on saada selville päämiesten todelliset toiveet. Kehitysvammaliiton erityissuunnittelija Marika Ahlsten kertoo, että "Monen vammaisen henkiln kokemusmaailma on niin kapea, että hänen voi olla aluksi hankala tietää, mitä hän voi elämältään ylipäätään haaveilla."

maanantai 17. syyskuuta 2012

Työpäivän pelillistäminen

Voisiko työpäivästä tehdä mielenkiintoisemman pelillistämällä eli gamifikaatiolla? Sen sijaan, että suoriutuisimme arkirutiineista mekaanisesti, tulisi siihen joku elementti mukaan, joka kannustaisi toimimaan tehokkaammin, luovemmin, monipuolisemmin tai miten on sovittu. Pelillistämisen ideanahan on käyttää peleissä tunnettuja elementtejä muussa ympäristössä. Tällöin mukaan työelämään astuvat sellaiset termit kuin vertailu, pisteet, tasot, edistyminen ja saavutukset.

Yksinkertaisimmillaan.. Miltä kuulostaisi vaikkapa työyhteisö, missä pyrittäisiin joka päivä piristämään muiden läsnäoloa jotenkin,  jotta työyhteisön hyvivointipalkki pysyisi vihreällä. Huonotuulinen ihminen töihin tullessaan liu'uttaisi kahvihuoneen palkkia alaspäin, jolloin nähtäisiin, että nyt pitää toimia. Teen tai kahvin keitto koko työporukalle nostaisi mielialapalkkia. Pienet teot ja eleet merkkaisivat, kun työporukka tavoittelisi yhdessä mieliala- ja hyvinvointipalkkien saamista vihreälle ennen työpäivän loppumista. Voisiko toimia?

Toisaalta uusi ihminen työyhteisössä saisi oikeudet käyttää intrassa olevaa saavutustaulukkoa. Sieltä hän näkisi, mihin työn osa-alueisiin on tutustuttava, jotta saavutuksen voi merkauttaa itselleen. Toisaalta samasta listauksesta näkisi myös, mitä päivitettävää vanhoilla työntekijöillä on, jos asiat ovat uudistuneet vuosien aikana. Suoritettuaan tietyn määrän saavutuksia, olisi työntekijä oikeutettu ylimääräiseen tyky-tuntiin. 

Ihmiset pelaavat enemmän vapaa-aikanaan ja jos nämä elementit heitä kiinnostavat, miksei hyötyjä voisi käyttää työelämässäkin. Moni käyttää työssään jo sujuvasti sosiaalista mediaa, mikä tekee omaa työtä läpinäkyvämmäksi. Jos omiin suorituksiin tuotaisiin mukaan levuttaminen, saataisiin omaan työhön haastavuutta ja ehkäpä mielekkyyttä. Hurjimmissa visoissa ehdotellaan jo palkan maksamista tehtyjen suoritusten mukaan. Tosin se toimisi vain järjestelmässä, mikä on täysin avointa. 

Ehkäpä ehkäpä.. Paljon puhutaan työhyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. Jos pelaaminen harrasteena on suosittua, tutut elementit töissä herättäisivät varmasti kiinnostusta. Tosin.. Ongelmaksi voi  muodostua, että jokainen tykkää erilaisista peleistä. Kenen mielenkiintojen mukaan valitaan työpaikan pelillistäminen? Jyllääkö toimistolla Simsien vihreän positiivinen asenne, morppien levutus ja saavutuksien napsiminen?

Ajatuksia aiheesta löydät selä Kauppalehden että Sulavan blogeista.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Volunteering to Enhance Employability

Sunnuntaina 9.9. Reilu Rekrytointi vieraili EU-rahoitteisessa Grundtvig-projektissa, jossa kumppanuusmaina Suomen lisäksi ovat Irlanti ja tsekki. Projektin kohderyhmänä ovat vammaiset ja yli 50-vuotiaat, sillä kummallakin ryhmällä on usein vaikeuksia työllistymisessä. Osanottajat projektissa olivat siis monenikäisiä vammattomia ja vammaisia. Projektilaiset olivat kokoontuneet jo kerran aiemmin tsekeissä ennen Suomen tapaamista ja kuulemma he olivat vielä lokakuussa tapaamassa Irlannissa. Kaikkiaan paikalla oli kolmisenkymmentä osalistuja, kun tapahtuma pidettiin Kauniaisissa Työväen akatemialla.

Työväen akatemia Kauniaisissa
Kävin siis esittelemässä hankettamme ja poikkeuksellisesti esitys pidettiin englanniksi kansainvälisten vieraiden ymmärtämisen helpottamiseksi. Me olimme aiemmin jo pohtineet, miten projektin nimen kääntäisi helposti englanniksi ja päädyimme versioon Recruit Fairly. Emme halunneet pitkää sanahirviötä, vaan yhtä ytimekkään kuin mitä suomalainen nimi on. Ainakin tuo versio toimi hyvin tässä esityksessä.

Hankkeen tavoitteet kerrottiin lyhyesti, mutta esityksen pääpaino oli sosiaalisen median ja videoiden esittelyssä. Mainitsimme, että olimme etsineet kuvattavia ikähaarukalla 18-65 ja tämä kirvoittikin kysymyksiä tästä ikärajasta. Aiemmin keväällä olimme miettineet perusteluiksi, että alle 18-vuotiailla ikä rajoittaa työn tekemistä ja useimmat taas haluavat olla eläkkeellä täytettyään 65 tai ehkä jo aiemmin. 

Kuulijoilta tuli kysymyksiä koskien työnhakijoiden ikää, kun kuvattavistamme kukaan ei ole yli 50-vuotias. Tämä sama huoli on kyllä aiemminkin noussut järjestöistä, sillä vaikka kokemusta työelämästä olisikin, vaikeuttaa ikä työllistymistä. Ilmeisesti samaa problematiikkaa on Irlannissakin, missä vanhempien työnhakijoiden on selvästi muita hankalempaa työllistyä. Asia on tärkeä ja hyvä pitää mielessä, vaikka työnhakuvideoissa ei tätä ikäryhmää ole edustettuna.

Osallistujat olivat myös kiinnostuneita siitä, että onko yrittäminen Suomessa mahdollista ja että saako siihen mitään tukea. Myös projektin muutosmahdollisuuksia mietittiin, voisiko se todella vaikuttaa asenteisiin. Kysyjä vain sanoi, että työntekijöinä ajatusmaailmamme on varmasti positiivisempi kuin sellaisen, joka ei ole ollut järjestöissä mukana. Ehkä emme ihmeisiin pysty, mutta jos yhteiskunnassa ei puhuta asiastamme ja pidetä sitä yllä, mikään ei ainakaan silloin muutu. Tämä sai nyökkäyksiä ja hyväksyntää osallistujien keskuudesta.
Projektin osallistujia.
Kaikkiaan parituntinen vierähti nopeasti ja oli mukava kuulla ihmisten kysymyksiä, mielipiteitä ja sanomisia työllisyyteen liittyen. Toivottavasti projekti on ollut hedelmällinen siihen osallistuneille ihmisille.

Kaisa

torstai 13. syyskuuta 2012

Verorahojen käyttäjästä veronmaksajaksi

Eilen 12.9. järjestetyssä Turun Vammaisjärjestöjen (TVJ ry.) Saavutettavuus - työtä kaikille -seminaarissa kuultiin sekä toimintakeskuksessa alihankintatöitä teettävän yrittäjän, Aspan kahden työllisyyshankkeen sekä Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen peruspalvelujohtajan näkökulmia vammaisten työllistymiseen. Kommentoin tässä kirjoituksessani kehitysvammaisten työllistymiseen liittyviä seminaarissa esiin tulleita teemoja.

Yritys, joka teettää alihankintana metallitöitä työkeskuksissa, tuntui ajattelevan, ettei haittaa, vaikka hyvää laatua tekevä kehitysvammainen (joka voisi työllistyä palkkasuhteeseenkin) saa työkeskuksessa päivän työstä maksimissaan 12 euroa päivässä. Tästä summasta maksaa työntekijä vielä työkeskuksessa ateriansa (4-5 euroa). Näiden hyvien työntekijöiden varassa toimii koko työkeskuksen alihankinta eli heidän avullaan pystytään tarjoamaan työtä myös muille työntekijöille. Tätä ei pitänyt huonona läsnä ollut kehitysvammaisten edustaja, joka tuntui painottavan sitä että vain pienen pieni osa todella VAMMAISISTA pystyy oikeisiin töihin.

Reilu rekrytointi -hankkeen nimissä oli minun käytettävä puheenvuoroja siitä, miten kaikki vammaiset eivät ole kehitysvammaisia ja miten oleellista on osaaminen eikä vamman vaikeus tai laatu.

Aspan edustajan mukaan yksi oleellinen työn määritelmä on siitä maksettu korvaus. Puheenvuorossa viitattiinkin K-kauppiasliiton meneillään olevaan hankkeeseen, jota toteutetaan Kehitysvammaliiton kanssa. Siinä järjestellään K-kaupoissa töissä olevien kehitysvammaisten erilaisia tuettuja tai epätyypillisiä työsuhteita normaaleiksi palkkatyösuhteiksi. Hankkeessa on saatu hyviä kokemuksia siitä miten kauppoissa työskennellleitä alipalkattuja työntekijöitä on nyt palkattu joko palkkatuella tai ilman normaaliin palkkasuhteeseen.

Metalliyritys oli hyvin epätietoinen työnantajan mahdollisuuksista anoa tukia kun se palkkaa vammaisen työntekijän. Aie alihankinnassa on hyvä ja ilmeisen onnistunut myös taloudellisesti mikä vaikuttanee myös asiantilaan.

Entäpä jos työkeskuksessa metallityötä tekevä kehitysvammainen tekisikin yrityksessä samaa työtä kuukausipalkalla? Eihän hänen harteillaan voida pitää työkeskuksen koko toimintaa tai pitää häntä työkeskuksessa töissä, joihin hän kykenisi myös avoimilla työmarkkinoilla. Kyseinen yritys arvioi, että saman alihankintatyön teettämiseen tarvittaisiin kaksi uutta työntekijää yritykseen. Sitä, miten tämä vaikuttaisi yrityksen liikevaihtoon, en kommentoi -  mutta mikä olisi merkitys kansantaloudellisesti? Palkka lähtisi kulutukseen, meillä olisi veronmaksaja sen sijaan, että henkilö kuluttaa veroeuroja työkeskuksessa. Vaikutus yksilöön ja identiteettiin on myös oleellinen.

Totta on, etteivät kaikki sovellu palkkasuhteeseen, eikä työkeskusten purkamisesta olekaan välttämättä kysymys. Työhönvalmentajia varmasti tarvitaan kun henkilöt astuvat palkkatyöhön, eivätkä kaikki varmasti sinne jääkään. Mutta mielestäni oikein palkattu työ on jokaiselle ihmisoikeus. Liian pienellä tai olemattomalla palkalla teetetylle työlle kun on O.lla alkava nimitys. Ja toisaalta; kun työkeskus toimii alihankkijana, täyttänee se yrityksen tunnusmerkit?

kirjoittaja: Karoliina Joutsia, projektipäällikkö, Reilu Rekrytointi

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

CP-liiton hankkeen valokuvakilpailun aikaa jatkettu!

Tervetuloa mukaan valokuvakilpailuun, jossa aiheena on työpaikalla tapahtuva oppiminen. Osallistu kilpailuun kuvalla, josta välittyy tekemällä oppiminen, ammattitaito sekä työn ilo. Kilpailu on osa Suomen CP-liiton toteuttamaa Työharjoittelu – portti työelämään – projektia, ja kuvia tullaan hyödyntämään hankkeen viestinnässä ja markkinoinnissa.

Parhaat kuvat palkitaan valokuvaukseen liittyvillä tuotteilla. Ensimmäinen palkinto Canon EOS 1100D KIT 18–55 DC III -digijärjestelmäkamera (arvo 400 €), toinen palkinto Canon IXUS 230 HS digikamera (arvo 200 €) ja kolmas palkinto Lowepro Classfield Sling 220AW kameralaukku (arvo 90 €).

Palkittavien kuvien arviointikriteereinä ovat kuvan sopivuus kilpailun teemaan, tapa esittää kuvan avulla kilpailun aihe sekä kuvan monipuoliset käyttömahdollisuudet projektin viestinnässä ja markkinoinnissa.

Jokainen kuvaaja voi osallistua kilpailuun enintään kolmella kuvalla. Kuvat lähetetään JPG-muodossa Suomen CP-liiton verkkosivuilta löytyvän lomakkeen kautta viimeistään 30.11.2012. Tutustu tarkemmin valokuvakilpailun sääntöihin ja osallistumisohjeisiin osoitteessa www.cp-liitto.fi/liiton_toiminta/valokuvakilpailu.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Nuorten yrittäjien Timangi 2012



Nuorten yrittäjien Timangi-kilpailun hakuaika on alkanut – pääpalkinto 30 000 euroa


Nuorten yrittäjien vuotuinen Suomen mestaruuskilpailu Timangi järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Kilpailun hakuaika on alkanut maanantaina 3.9.2012. Kilpailussa palkitaan nuoria yrittäjiä ja yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja rohkealla toiminnallaan nostaneet yrityksensä kasvuun.

Timangin pääpalkintona on 30 000 euroa. Kilpailussa toiseksi tullut palkitaan 20 000 euron palkinnolla ja kolmannelle sijalle tullut 10 000 euron palkinnolla. Palkittavat yritykset saavat lisäksi neuvontapalvelua Tekesin ja Finnveran asiantuntijoilta yrityksensä toiminnan kehittämiseen. Näiden palkintojen lisäksi Aalto-yliopisto jakaa Aalto-yliopiston Start-Up Centerin kunniamaininnan valitsemalleen yritykselle.

Kilpailun voittajat valitsee valintaraati, jonka puheenjohtajana toimii Rovion Mikael Hed. Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen isännöimä palkintogaala järjestetään Helsingissä marraskuun 21. päivänä. 

Kilpailun hakulomake ja muuta tietoa löytyy Timangin verkkosvuilta www.tem.fi/timangi .

Timangi voi myös seurata Twitterissä osoitteessa twitter.com /timangikilpailu.



Sinnikkyydellä työelämään

Näin otsikoi Pohjalainen 25.7. 2012, kun kertoi Tommi Hautamäen uudesta työpaikasta. Artikkelissa kerrottiin, että Tommi sairastaa Duchennen lihasdystrofiaa, joka on vaikea lihassairaus, mutta siitä huolimatta hän haki ja pääsi töihin Vaasassa. Koulutukseltaan hän on datanomi, mutta aloitti työnsä telemarkkinointiyrityksen palveluksessa. Yrityksen ei ole tarvinnut tehdä isoja erikoisjärjestelyjä Hautamäen työskentelyn mahdollistamiseksi. Artikkelissa kerrotaan, että ainoastaan langaton hiiri on hankittu työnteon helpottamiseksi.

Tommi Hautamäen palkannut Timo Jääskeläinen sanoo artikkelissa, ettei epäröinyt Tommin palkkaamista kertaakaan. Kun toinen hakee oma-aloitteisesti ja aktiivisesti töitä, niin kyllä hommia on sitten annettava. Ainoastaan oma jaksaminen saattaa hidastaa Hautamäen työntekoa ja siksi hänen työpäivänsä ovat aluksi 2-4 tuntisia.

"Monet ajattelevat, että vammaisena ei voi saada töitä. Pitää vain uskoa itseensä ja yrittää sinnikkäästi." Hautamäki kannustaa artikkelin lopussa.

Olisitko itse palkannut yritteliään Tommin?


maanantai 10. syyskuuta 2012

Työmieli - kuntoutujien työllistymisestä

Yrittäjiä palveleva ja kuntoutujien työllistämistä edistävä ESR-hanke toteutettiin Satakunnassa vuosina 2009-1012. Hanketta koordinoi Satakunnan Ammattikorkeakoulu.
Hankken julkaisu Työvoimaa kuntoutujista -työnantajien palveluohjaus julkaistiin keväällä 2012.
Kannattaa lukaista!
TYövoimaa kuntoutujista -työnantajan palvelunohjaus

perjantai 7. syyskuuta 2012

Esittelyssä Näkövammaisten Keskusliitto




Näkövammaisten Keskusliitto on perustettu vuonna 1928. Sen jäsenenä on 14 alueyhdistystä ja 10 valtakunnallista toimialayhdistystä.

Keskusliitto edistää näkövammaisten ihmisten omaehtoista ja sisältörikasta elämää mm. tuottamalla kuntoutuspalveluita sekä järjestämällä tilaisuuksia yhdessäoloon ja vertaistukeen. Se täydentää näkövammaisten ihmisten tiedonsaantia tuottamalla pistekirjoitus- ja äänilehtiä sekä elektronisia julkaisuja.

Liitto puolustaa työllään jokaisen näkövammaisen perus- ja ihmisoikeuksien sekä tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Ensisijaisesti toiminnassa otetaan huomioon sokeat, kuurosokeat, vaikeasti heikkonäköiset ja monivammaiset näkövammaiset.

Lisäksi liitto toimii näkemisen asiantuntijana.

Lisätietoa: www.nkl.fi