keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sosiaalinen media ja rekrytointi

Väylä lehdessä oli artikkeli sosiaalisen median ja rekrytoimisen yhdistämisestä. Jos puhumme Facebookista tai Twitteristä, niin monella on näistä heti jonkinlainen mielikuva. Kuinka moni mieltää nämä sosiaalisen median kanavat kuitenkaan sopiviksi rekrytointiin?

"Vuorovaikutus, avoimuus ja läpinäkyvyys – kolme kovaa sosiaalisen median
ulottuvuutta, jotka mullistavat yritysten rekrytointiviestinnän." (
Väylä 1/2012)

Nämä ulottuvuudet ovat olemassa sosiaalisessa mediassa huomioimme niitä tai emme. Siellä olemme väistämättä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja olemme yleensä avoimempia tuntemattomia kohtaan kuin muussa vuorovaikutuksessa.

Kun puhutaan yrityksen rekrytoinnista sosiaalisen median kautta, nousee esiin tämänkaltaisen median läpinäkyvyys. Tuomalla itsensä näkyviin, yritys altistaa oman toimintansa myös avoimelle kritiikille. Toisaalta se voi myös tuoda esiin uusia näkökulmia, joita ei ehkä aiemmin olisi osattu ottaa edes huomioon.

Reily rekrytointi ottaa tämän tietoisen riskin. Me teemme toimintamme näkyväksi jo projektin alkuvaiheista saakka emmekä esittele vain valmiita tuotoksia. Me toivomme, että projekti herättäisi ajatuksia, saisi ihmiset puhumaan rekrytoinnin läpinäkyvyydestä sekä siitä, kenellä on oikeus tehdä töitä.

Olen lapsesta asti kuullut sanonnan vanhemmiltani, että kyllä tekevälle töitä löytyy. Nyky-yhteiskunnassa tämä ei ehkä ole niin yksioikoista, mutta silti ei ei poista faktaa, että kyllä jokaiselle pitäisi löytyä mielekäs työpaikka. Itse olen kulkenut pitkän taipaleen kokeillen erilaisia töitä opiskeluaikoina. Valmistumiseni jälkeen on tullut nykyaikainen pätkätyöläisyys varsin tutuksi. Ehkä työnhakijat tarvitsevat rohkaisua elämässään hakea uusiin haasteisiin samalla samalla kun yritykset tarvitsevat sitä avoimuutta omaan rekrytointiinsa. Pureudutaan näihin hankkeessamme ja tehdään rekrytoinnista reilua.

Luottakaa taitoihinne ja uskaltakaa kokeilla jotain uutta. Sillä tavoin minäkin päädyin suunnittelijaksi tähän hankkeeseen.

Kaisa Karvonen
suunnittelija
Reilu rekrytointi -hanke
kaisa.karvonen[at]lihastautiliitto.fi
Puh. 040 350 2270



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti